Epic Systems Corporation

Delingua mukana jo hankintavaiheessa

Apotti-projekti on Delinguan historian suurimpia yksittäisiä ohjelmistolokalisointitoimeksiantoja. Ennen lokalisointia Delingua osallistui Epicin tukena hankintavaiheeseen järjestämällä tulkkausta tarjouksen esittelyyn, tuotevertailutilaisuuksiin sekä tekniseen vuoropuheluun. Lisäksi Delingua sai käännettäväkseen hankinta-asiakirjat suomesta englanniksi ja itse tarjousasiakirjat englannista suomeksi. Myöhemmin Epicin perustettua Suomeen oman toimiston Delingua on antanut suomen kielikoulutusta Yhdysvalloista muuttaneille työntekijöille.

Ohjelmistokäännösprojektin käynnistyttyä Epic rekrytoi myös omia kääntäjiä, jotka hyppäsivät mukaan projektiin ja ottivat viestikapulan Delingualta. Epic konsultoi Delinguaa myös omien kääntäjiensä rekrytointivaiheessa.

Teetimme kolmella palveluntarjoajalla koekäännöksen, jonka laadun suomalaiset kollegamme sitten arvioivat. Delingua oli selvästi paras, mitä tuli tarkkuuteen, oikeaan tyyliin ja nopeuteen.

— Kate Cubick, Implementation Transition Manager

Menestyksekkään lokalisoinnin arvokkainta antia ovat tarkkuus ja terveydenhuoltoalan terminologian hallinta.

— Jeff Totoritis, Head of System Implementation

Lokalisointitoimeksianto vailla vertaa

Lokalisointiprojekti itsessään käsitti miljoonia englannista suomeen käännettäviä sanoja sekä monisyisen terveydenhuoltoalan ohjelmistosanaston. Lisähaasteen projektiin toivat suomen kielen pitkät sanat ja ohjelmiston tiukat merkkimäärät.

Epicin käyttöönotosta vastaavan johtajan Jeff Totoritiksen mielestä menestyksekkään lokalisoinnin arvokkainta antia ovat tarkkuus ja terveydenhuoltoalan terminologian hallinta. Lisäksi on tärkeää tehdä yhteistyötä tilaajaorganisaation kanssa asianmukaisen laadunvarmistusprosessin kehittämiseksi ja toimeenpanemiseksi.

Projektin laajuudesta ja haastavuudesta huolimatta Delingua hoiti oman osansa Apotti-projektista maaliin kunnialla. Se onnistui mm. perusteellisen valmistautumisen ja projektin aikana vakiintuneiden prosessien ansiosta.

Lue muita asiakastarinoita

Suomen EU-puheenjohtajakausi

VR Group

Sovitaanko tapaaminen?

Kuulemme mielellämme organisaatiosi kielipalvelutarpeista. Jätä meille viesti, niin olemme yhteydessä mahdollisimman pian.

Jos haluat pyytää tarjouksen tai tilata heti, voit tehdä sen tästä.

Jätä meille viesti